BY. JENNA JULIET

KUVAILUJA JA KUULUMISIA

Saavuin juuri vähä aika sitten kotiin keskustasta. Lähdin aamupäivästä katsomaan kaverin uutta asuntoa, minkä olin jo halunnut nähdä muutaman viikon ajan. Kun vihdoin mulla oli tänä viikonloppuna omaa aikaa ja vapaata, niin piipahdin kylässä ja kuvailtiin myös muutamat asukuvat. Kyläilyn jälkeen lähdin keskustaan ostamaan joululahjoja, mutta myöskin itsellekkin täyty ostaa parit uudet jutut kotiin. Liikenteessä oli kyllä ihan älyttömän paljon porukkaa ja ihmiset suurinpiirtein syöksyivät tavaroiden kimppuun, mikä oli mun mielestä hassun näköistä! :D Piipahdin Koskikeskuksessa alkuun ja sen jälkeen kävin muut kaupat läpi keskustorin lähettyviltä. Löysin tosi kivoja joululahjoja sukulaisilleni, poikaystävälle ja ystäville. Vielä mun täytyisi löytää mummille ja vaarille jotain mukavaa. Mulla on aina tapana kiertää kauppa läpikotasin läpi, etten vaan jätä ostamatta mitään hienoa ja kivaa. Tänäänkin tuttuun tapaan katselin rauhassa ja valitsin sitten kaikista kivoimmat jutut mukaan matkaani. Onko kellään muulla sama tapa?♥ 

SILTA4

Mua on todella paljon harmittanut lähipäivien säät, sillä en juurikaan pidä sateisesta ilmasta. Myöskin kuvailut menee useimmiten mönkään kun joutuu huonossa säässä ottamaan pikasesti kuvat. Oon kumminkin yrittänyt totutella tähän säähän ja nauttia ulkoilusta kuvien parissa. Tänään kuvailtiin ihanassa maisemassa, mistä näkee Tampereen tosi kivasti! :)

SILTA2

SILTA3

SILTA6

Yhdistin vaalean takin kanssa kaksi erilaista paitaa. Molemmat ovat mun tyylisiä, mutta kumpi asukokonaisuus iskee teihin enemmän?♥

SILTA8

SILTA9

SILTA7

SILTA10

Mitä mieltä olette asuista?♥

33 kommenttia on "KUVAILUJA JA KUULUMISIA"
  1. Anonyymi12/05/2015

    saatpa itelles kivat mummoposket varjostamalla naamas päin vittuja :D vinkki vitonen: katso vaikka youtubesta jotain opetusvideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on luonnostaan ''mummoposket'' eikä se hetkauta mua yhtään :)

      Poista
    2. Anonyymi12/05/2015

      No miks sit viel haluut korostaa nitää?:D

      Poista
    3. Minkä takia ylipäätään jokaisen pitäisi korostaa niitä kohtia mitä muutkin korostaa youtube videoissaan? Anna mun korostaa mitä mä itse haluan. Jos mä haluan olla tällainen ja tämän näköinen, niin koita hyväksyä se :)

      Poista
    4. Ano kun sanoit, että katoa youtubesta mallia varjotamisesta niin ei se varjostus minkä moni tekee sovi kaikille kasvoille :) moni ei välttämättä kerro sitä

      Poista
    5. Oot täysin oikeessa Noora :)

      Poista
  2. Tykkään enemmän tokasta asusta :)

    ddancingflowers.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hello from Spain: I really like your coat. Feel great on you. Fabulous your long hair. keep in touch

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12/05/2015

    Kuinka pinnallisia ihmiset voivat olla pelkän sään suhteen. "Yhyy hiukset menee huonosti" "Pidennykset näkyy kun tuulee" "Naama menee päin vittua".. Seriously? :D Ja mikä ihme siinä on, että teinit ei osaa pukeutua sään mukaisesti. Kuka hitto kulkee talvella napapaidassa tissit paljaana? Tiesitkö että on hyvin luonnollista pukeutua talvella niin, ettei tissit ja maha näy. Taidat olla just niitä jotka joutuu -20 asteen pakkasilla ettiin ittelleen persoonan ku ei oo tissejä ja persettä mitä tyrkyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä tässä postauksessa lukee noi sun mainitsemat lauseet? Ei missään. Ylireagoit ihan täysin. Täälläpäin ei myöskään ole talvi, ei pakkasia eikä kovin kylmä joten pukeutua voi rennommin oman tyylin mukaan :) Ps. Sinähän juuri osoitit pinnallisuutesi: "kuka hitto kulkee noin." Sulla meni sanat nyt aivan ristiin :D

      Poista
    2. Anonyymi12/05/2015

      "Osoitit juuri pinnallisuutesi"
      Ööh. Jenna et tajunnut pointtia ollenkaan. Edellä oleva ano on oikeassa. Surulliseen suuntaan menossa maailma. Eikä koske ainoastaan sua.
      Pst. Kumpikaan asu ei iske, koska ei tuohon säähän pukeuduta noin ;)

      Poista
  5. Tottakai tajusin ja kuka sen määrittelee miten meidän jokaisen täytyisi pukeutua? Jokainen pukeutuu miten haluaa :) Mulla on hurmaava persoona pukeutumisesta huolimatta ja lähimmäiset tietävät sen. Kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse tulla kertomaan, että olen pinnallinen sillä mulle tulee älyttömän paljon näitä "vitun mummoposki" kommentointeja siitä hyvästä, että mun kuvien ei tarvitse olla ulkoisesti liian täydellisiä tai hyviä.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi12/06/2015

    Voi luoja täälä taas kateelliset marisemassa.. Jenna voi mennä v*ttu vaikka bikineis tuola jos sitä huvittaa vaikka ois 50 pakkasta so what! Hankkikaa te mielenkiintosempi elämä kun arvostella muita :) sääli että on noin tylsää et pitää tulla pahaa oloo purkaan Jennan blogiin! Musta tosi onnistuneet ja kivat asukuvat :) missä nää on kuvattu :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antaa marista ja kiukutella rauhassa :) Tärkeintä on se, että on juuri sellainen kun on. Kiitos kovasti! Nää kuvat on otettu Pirkkalan läheisyydessä :)

      Poista
  7. Anonyymi12/06/2015

    Kamalaa porukkaa täällä taas vikisemässä...Eiköhän jokainen aikuinen ihminen osaa itse päättää, mitä pukee päälle, oli sitten millainen sää tahansa kyseessä! :D Itse en tarkenisi nyt ulkona noissa kuteissa, mutta jos Jenna kokee asunsa hyväksi, niin antaa palaa vaan :) Ja mä ainakin olettaisin, että tuo takki on ollut auki noiden kuvien oton ajan ja sisällä kaupoissa. Jatka samaan malliin, niin minäkin aion tehdä, kun huonona päivänä lähden verkkarit jalassa kotoa ja kaikkia muita se haittaa paitsi minua ;)
    T. Ihan kiva Anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä marisemista onkin jatkunut tässä lähiaikoina aika paljon enkä oikeestaan osaa sanoa mikä voi olla hätänä, kun jokaikiseen postaukseen täytyy tulla marmattaan ja kertomaan mikä on pielessä. Oikeassa olet siinäkin, että takki on kyllä kiinni julkisissa paikoissa niinkuin kuuluukin olla :) Kuvien oton ajan takki oli auki, jotta lukijat näkevät mitä takin alla on. Ps. verkkarit on parhaat! :D♥

      Poista
  8. Anonyymi12/06/2015

    Hei! Asutko vielä vanhempiesi luona? Jos et, tee asunnostasi esittelypostaus? :) kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ja en kauheasti viitti kuvailla kotia ^^

      Poista
  9. Tää värimaailma on just eikä melkee perfect sun vaatetuksessa <3 Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  10. Älä Jenna välitä :) Mä saan kanssa ihan järjettömiä kommentteja, tyyliin: Mikä sun naamaa vaivaa? En tajuu ihmisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan! :) Hymyllä eteenpäin. Ihmiset osaa olla ilkeitä, mutta itse ei tarvitse olla. Tosi typerää se vaan on toista ruveta haukkumaan ja kiusotteleen. Ei ikinä oo ymmärrys riittänyt sellaiseen!

      Poista
  11. Hei mummoposkinen kaunotar. ♥ Hahaha, kyllä mulla vähän naurahti nuo kommentit, en vaan ymmärrä miten sun jokainen postaus saa näin paljon negatiivista kommenttia aikaan. Teetpä sä miten tahansa niin aina siitä pitää moittia jollain tapaa. :D
    Mielestäni toka paita on kivempi, mutta molemmat paidat sopii sulle. Tuon pitemmän paijan pukisin arkeen ja toisen johonkin bileisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana Jenna! :D♥ On kyllä kummallista miten ihmiset on mua kohtaan usein niin ilkeitä, vaikka en halua kenellekkään pahaa. Oon tosi empaattinen ja sympaattinen persoona :) Kiitos♥

      Poista
  12. Anonyymi12/07/2015

    Toka asu on parempi. Millainen toi takki on kiinni ollessa? Toi on varmaan kirvoittanut haukkuja, koska se näyttää niin säkiltä ja epäistuvalta auki ollessaan, vaikka muuten onkin asuun sopiva väriltään. :/ Sulle sopisi varmaan tosi hyvin kaikki vartalonmyötäiset trenssit ja esim untuvatakit, joissa on vyö vyötärön kapeimmalla kohdalla. Varmaan toisi sun kroppaa hyvin esille. :)
    Ymmärrän että oli shoppailureissu, jolloin tarvitaan mukavammat kengät, mutta muuten olisin tohon asuun yhdistäny esim. nudet nilkkurit korkealla korolla. Tasapohjaiset kengät vähän typistää tota asua, mutta toi voisi mennä asiallisena asuna hyvin esim. perhejuhliin tai illanistujaisiin korkkareiden kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kritiikistä! :) Takki on kiinni ollessaan vartalonmyötäinen ja tosi hyvä itselleni omasta mielestäni.

      Poista
  13. Anonyymi12/07/2015

    Värjää ny herranjestas toi juurikasvus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun olisi aikaa. Olen kiireinen arkisin ja myöskin viikonloppuisin, joten aina en ehdi värjäilemään juurikasvua ja hiuksiani. En tiennyt, että se jotain noin paljon harmittaa :)

      Poista
  14. Valkea j abeiga toimii kyllä tosihyvin sun asussa ja sulle köy tosikivasti molemmat asut:)

    VastaaPoista
  15. mikä koko sul on täst takist? :) <3

    VastaaPoista