BY. JENNA JULIET

TÄÄLLÄ TAAS!

Täällä taas! Pidin blogista pienen kesätauon, sillä mulla on ollut lähiaikoina niin paljon muita juttuja. Olin kisailemassa viime viikolla ja mainitsinkin Miss Hullu Poro Open kilpailusta edellisessä postauksessa. Miss Hullu Poro Open kilpailut järjestetään joka vuosi ja ne huipentuvat huikeaan finaaliin, mitkä järjestetään tietysti Hullussa Porossa paikan päällä. Kisaviikkomme alkoi viime viikon sunnuntaina koreotreeneillä ja huikeella Hullun Poron tarjoamalla brunssilla. Koko sunnnuntai päivä vierähti treenin parissa, mutta myös huikeen seuran kera! 

Tiistaina meillä oli tiedossa kuvauspäivä. Meistä otettiin yksittäiskuvat, mutta myös ryhmäkuvat. Mä olin tosi tyytyväinen kaikkiin kuviin, vaikka usein oonkin tosi tarkka kaikista kuvistani. 

Lauantaina kokoonnuimme koreotreeneihin vielä viimeisen kerran Hulluun Poroon aamupäivästä, jonka jälkeen lähdimme tenniskentille Rosendahliin moikkaamaan pelaajia ja tutustumaan tennikseen. Pääsin myös itse pelaileen tennistä kentälle ja mä tykästyin kyllä ihan täysin! Parin tunnin vierailun jälkeen lähdimme Skålille Reetan laitettavaksi. Saimme myös herkullisen lounaan Hullulta Porolta Skålille, missä meitä valmisteltiin 21 asti. Kun kaikki kilpailijat olivat valmiina ja laitettuna, vuorossa oli tuomaristohaastattelu jokaiselle yksitellen. Haastattelujen jälkeen finaali lähestyi ja ensimmäisenä menimme tennisasuissa lavalle yksitellen. Seuraavana vuorossa oli juhlapaidan esittely ja viimeisenä juhlamekko. Koreot sujuivat finaalissa mainiosti ja mulla oli kertakaikkiaan ihan mahtava viikko takana! Voitin kilpailusta Tammerfesteille liput, mutta myös Finnkinoon leffalippuja. Pian suunnataan siis Tammerfesteille kaverin kanssa ja on myös käytävä katsomassa uusin Magic Mike XXL elokuva. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Nauttikaa lämpimästä kesästä :)

11057500_10155785149975593_408217468093300677_n

RR

11695921_850470391702658_4860824148237374313_n

11659259_10155793947365593_395723471264633014_n

Ruoka

11707392_10155793944030593_7578841373149387594_n

Love, Jenna.
13 kommenttia on "TÄÄLLÄ TAAS!"
  1. Anonyymi7/06/2015

    Kuka ton hulluporo kilpailun voitti ja mones sä olit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8 ja tällä kertaa haettiin vähän erilaista kasvoo :)

      Poista
  2. Anonyymi7/06/2015

    Monesko sijoituit ? Kuka voitti :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitin vaan fb äänestyksen ja nro 8 voitti :)

      Poista
  3. Anonyymi7/06/2015

    harmi kun et sijottunut kilpailussa, mun mielestä sun ois kuulunut voittaa ihan ylivoimasesti! :) mut mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin fbssä jengi tykkäs, jonka ansiosta voitin edes jotain kivaa, mutta kiitos kovasti! Sinne myös mukavaa kesää :)

      Poista
  4. Anonyymi7/06/2015

    Kaikki on huikeeta :D

    VastaaPoista
  5. Jenna olit ihana! Olin ihan varma että sijoitut! Itseasiassa olin varma että voitat! Keep it up, girl! 💕

    VastaaPoista
  6. Anonyymi7/07/2015

    Meinaakko tulla blockfesteille :) ?

    VastaaPoista
  7. Anonyymi7/08/2015

    Voisit tosiaan kiinnittää hieman enemmän tekstin sisältöön huomiota, olen huomannut useissa teksteissäsi saman sanan toistoa, kuten esimerkiksi tässä tuo "huikeaa". Enkä tarkoita millään pahalla! Ihan vain kertoakseni että tekstiä on helpompi lukea kun siinä ei ole toistoa :)

    VastaaPoista